Dailymail: Tutkimusten mukaan riski astman kehittymiseen voi jopa puolittua syömällä runsaasti kalaa lapsuusiässä
Kategoria / Terveys Tutkimus

Dailymail: Tutkimusten mukaan riski astman kehittymiseen voi jopa puolittua syömällä runsaasti kalaa lapsuusiässä

Tutkijoiden mukaan syömällä lapsuusaikana säännöllisesti kalaa, riski astman kehittymiseen voi jopa puolittua. Rasvaisen kalan syönnillä tiedetään myös olevan ennaltaehkäisevä vaikutus dementiaan sairastumiseen, diabetekseen ja niveltulehduksiin.

Dailymail julkaisi artikkelin, jossa kerrotaan, kuinka astman kehittymisen riski voi pienentyä jopa 51%, jos syö lapsuusiällä runsaasti kalaa. Artikkelissa käsiteltiin tutkimusta, joka tehtiin Isossa-Britanniassa yli 4 500:lle 1990-luvulla syntyneelle lapselle. Tutkimuksen mukaan ne tutkittavat henkilöt, jotka söivät runsaasti omega-3 rasvahappoja sisältävää kalaa, kuten lohta, olivat vähemmän alttiita hengenvaarallisten hengityselinten sairauksien kehittymiselle.

Astma on yleisin krooninen sairaus lapsilla, mutta ennaltaehkäisevää keinoa ei ole vielä löydetty

Vanhempi kirjoittava professori Seif Shaheen kertoo, että huono ruokavalio voi nostaa astmaan sairastumisen riskiä, mutta toistaiseksi tutkimuksista on löytynyt vain pieniä viitteitä tästä.

Ennaltaehkäisyn sijaan Iso-Britannialaisessa tutkimuksessa tutkittiin ruokavalion vaikutusta astman kehittymiseen. Tutkimuksessa vertailtiin keskenään European Respiratory Journal -lehdessä julkaistua tutkimusta, jossa arvioitiin seitsemän vuoden ikäisten ruokavaliota ja erityisesti kalan saantia, sekä kirjattuja uusia astmadiagnooseja 11-14 vuotiailla.

Tutkimuksessa selvisi, että niillä lapsilla, jotka söivät rasvaista kalaa säännöllisesti ja runsaasti, oli 51 prosenttia pienempi riski sairastua astmaan kuin heidän ikäisillään, jotka söivät vähemmän rasvaisia kaloja. 

Aiemmin on myös tutkittu, että Välimeren ruokavaliolla on positiivinen vaikutus keuhkojen kuntoon astmaa sairastavilla lapsilla.

Lääkäri Alister McNeish, Sydän- ja verisuonifarmakologian apulaisprofessori, Readingin yliopistosta kuitenkin kertoo, että rasvaisen kalan syöminen astman ennaltaehkäisyyn hyödyttää vain niitä, joilla on alhaisempi omega-3 rasvahappojen pitoisuus veressä.  

Lisää aiheesta