Luonnonmateriaalien käyttämisellä, hengityksellä ja käsin tekemisellä on vaikutusta taideteoksen tekijään. Parhaimmillaan luonnonmateriaalien käyttäminen taiteessa voi harjoittaa tekijän mieltä ja lisätä tietoisuutta ympäröivästä maailmasta. Käsillä tekeminen tuo taiteelle ja yleisestikin tuotteille jotain sellaista, mitä ei koneellisesti saavuteta. Käsillä tehden päästään yhdistämään mieli ja keho tavalla, jota länsimainen ajattelu ei ole perinteisesti ottanut huomioon (1). Mielestäni luonnonmateriaalit herättävät meissä jotain muinaista, ne puhuttelevat meidän yhteistä muistiamme, joka kulkee kehossamme perimätietona. Luonnonmateriaalit puhuttelevat alitajuntaamme.
Olemme yhteydessä ympäristöön jatkuvasti hengittämällä, kirjaimellisesti sisäistämme maailmaa koko ajan hengityksen kautta. Otamme ja annamme ympäristöstämme hengityksen mukana myös energiaa (2).
Hengitys on siis jotain, joka yhdistää fyysisesti kaikkia elollisia olentoja. Meidän sisällämme, ja kasvien ja eläinten sisällä käy sama ilma. Hengitys on myös ikiaikaista. Samat happimolekyylit ovat olleet olemassa siitä saakka, kun ensimmäiset bakteerit vapauttivat niitä maapallolle.
Jakaessamme kaiken hengittävän kanssa tässä hetkessä tämän yhteisen rakennelman, olemme samalla yhteydessä eri aikoihin. Hengittämällä olemme yhtä periaatteessa joka hetki fyysisesti menneisyyden, ja samaan aikaan myös tulevaisuuden kanssa. Hengitys ikään kuin litistää ajan, aika menettää sen (länsimaisesti ajatellen) perinteisen merkityksensä.
Tässä hetkessä, yhdessä henkäyksessä on yhtä aikaa kaikki maailman aika. Kun hengitän sisään, saan fyysisen yhteyden menneisyyteen, aikojen alkuun saakka. Minun sisälleni tuleva ilma on ennen minua kiertänyt jo tuhansien ja tuhansien vuosien ajan.
Sama ilma on käynyt puiden sisällä, niiden juurissa, maan sisässä, toisissa eläimissä ja ihmisissä lukemattomia kertoja. Nyt tässä hetkessä se kiertää henkäyksen ajan minussa, minun sisälläni. Happimolekyylit siirtyvät keuhkorakkuloista verenkiertoon, elimistöni, lihaksieni ja aivojeni käytettäväksi. Kehoni antaa ylimääräisen hiilidioksidin vaihdossa, ja hengitän ulospäin.
Uloshengityksen mukana saatan henkäykseni jatkamaan matkaa, jälleen toisten käytettäväksi, ja tulevaisuuteen. Osa minua itseäni on silloin myös siellä muissa ajoissa, ja samalla kerralla kaikissa niissä ajoissa. Olen yhteydessä kaikkeen, kaikkialle ja kaikkiin aikoihin. Ja kun hengitän uudelleen, sama toistuu.
Joka henkäyksellä kiinnityn uudelleen ja uudelleen aikoihin, tai voisi sanoa, ajattomuuteen. Myös maapallomme hengittää ihmisten, kasvien ja eläinten mukana. Ilmakehän ja maaperän hiilidioksidi- ja happipitoisuudet nousevat ja laskevat sykleittäin, ja tässä mielessä voi ajatella, että myös maapallomme hengittää (3).
Taiteellisessa työssäni olen pohtinut hengitystä käsitteenä ja myös filosofiana, joka vaikuttaa ihmisen maailmassa olemisen tapaan ja maailman ymmärrykseen. Maailmankatsomukseni ohjaa materiaalivalintoja omassa työssäni.
Maailmanymmärrykseni koen pohjautuvan hengityksen filosofiaan. Koen kaiken olevan yhtä, enkä tee niin suurta eroa niin sanotun elävän ja elottoman välillä. Koen, että kaikki on elävää, tavalla tai toisella. Hengityksen filosofiassa kiteytyy kokonaisvaltainen maailmankäsitys (4).
Hengityksellä on merkittävä vaikutus siihen, miten taiteilija kokee eri materiaalit ja työtavat. Käsillä tekevänä taiteilijana ikään kuin hengitän myös käsilläni. Tämä vaatii materiaalille avautumista, sen kanssa hengittämistä.
Lisää pohdintaani tästä aiheesta opinnäytetyössäni Käsillä hengittäen. Olen käsitellyt siinä hengitystä maailmankuvaa muokkaavana kokonaisuutena, joka vaikuttaa ratkaisevasti käsillä tekevän taitelijan työhön. Opinnäytetyöni pääset lukemaan ja lataamaan osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019120525095.
Lähteet: