"You can't stop the waves, but you can learn to surf." - Jon Kabat-Zinn
Kehomme tapahtumat ovat ikään kuin jatkuvaa fysiologista ja emotionaalista aaltoliikettä. Autonominen hermosto aiheuttaa aaltoilua sydämen sykevälivaihteluun, hengitykseen ja sympaattisen ja parasympaattisen hermoston eli stressin ja palautumisen sekä vireystilan aaltoiluun. Ajatukset, tunteet ja tuntemukset kehossa synnyttävät käyttäytymisen ja toiminnan aaltoliikettä tai jopa myrskyä. Se taas miten käyttäydymme ja mitä teemme aiheuttaa ajatusten ja tunteiden sekä tuntemusten aaltoilua.
Meidän kehoa voisikin hyvin verrata valtamereen. Jossain kohtaa merta aaltoilee koko ajan; on pieniä aaltoja, isoja aaltoja, välillä myrskyää kunnolla ja sen jälkeen on ehkä taas tyyntä. Meren pinta voi olla tyyni, mutta pinnan alla voi tapahtua paljonkin asioita tai pinnalla voi myrskytä, mutta pinnan alla voi olla aivan tyyntä. Meidän sisällä on on yleensä voimaa enemmän kuin pystymme edes kuvittelemaan ehkä jopa se koko valtameren kokoinen voima.
Kehon saattaminen tasapainotilaan on ehkä yksi niistä elämän monista tarkoituksista. Kuitenkin on hyvä aistia, että vaikka olisimme miten tasapainossa mielemme ja kehomme kanssa aaltoja tulee ja tulee aina olemaan. Tohtori Jon Kabat-Zinn:nin mietelause kiteyttääkin hyvin mieli-keho yhteyden kehittymisen mahdollisuuden siitä, että vaikka emme voi pysäyttää aaltoja, niin voimme kuitenkin opetella surffaamaan niillä.
Meidän tunteilla ja keuhkoilla on yksi yhteinen nimittäjä, autonominen hermosto. Se selittää hermostollisen tunne-hengitys yhteyden ja vastavuoroisen aaltoilun. Tunteiden ja tunnereaktioiden synnystä vastaavat autonominen hermoston lisäksi myös meidän aivot. Tunteidemme aallokossa voi olla erilaista pinnan väreilyä aina tyynestä rajuihin myrskyihin. Tunteemme kun voivat olla positiivisia, negatiivisia ja neutraaleja. Se millaisina me tunteet koemme ja miten niihin reagoimme on hyvin yksilöllistä.
Tunteiden aallot voivat syntyä joko sisäisesti; ajatusten, kokemusten, jo olemassa olevien kehon tunteiden pohjalta tai jostain tiedostamattomuuden pohjasta. Ulkoisten tunteiden aallokko muodostuu aistien kautta; esimerkiksi näemme jonkin vaaratilanteen ja se aiheuttaa meissä pelästymisen tunteen, mikä myös tunteen lisäksi aiheuttaa muutoksen hengityksen rytmissä. Tihentynyt hengitys voi aiheuttaa uusia tunteita tuosta näköhavainnosta, jostain menneestä tai tulevasta.
Voimme aistia jotain yksittäisiä selkeitä tunteita, esimerkiksi nälän tai väsymyksen tunteen, mutta voi olla että paljon tunteita sekoittuu keskenään tai jokin voimakas tunne tarttuu meihin toisesta ihmisestä. Tunteiden aallot eivät ole siis meissä pelkästään emootion ilmentymä, vaan ne saavat meissä aikaan fysiologisia muutoksia, minkä voimme aistia muun muassa hengityksen rytmissä.
Se millaisilla tunteiden aalloilla ja millaisessa vireystilassa milloinkin olemme, vaikuttaa suoraan myös meidän hengitykseen. Hengitys voi tunteesta ja vireystilasta riippuen olla tasapainoista tai epätasapainoista. Tasapainoinen hengitys on vapaata ja virtaavaa, kun taas epätasapainoinen hengitys voi olla pinnallista, katkonaista, hengityksen pidättämistä, huokailua tai pelkästään suun kautta hengittämistä.
Tunteet vaikuttavat siis meidän hengitykseemme, mutta on hyvä aistia, että vaikka autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto säätelee meidän keuhkoja, voimme silti vaikuttaa omaan hengitykseemme. Kun hengitys on rauhallista, vapaata ja virtaavaa, niin tunteidemme epämiellyttävillä ja haastavillakin aalloilla on helpompi surffailla.
Meidän autonominen hermostomme voidaan jakaa Stephen Porges:in polyvagaalisen teorian mukaan kolmeen eri vireystilaan; sympaattiseen hermostoon ja vagushermon ventraaliseen sekä dorsaaliseen haaraan. Jos tässä tapauksessa mietitään meidän vireystilaa valtameren pintana, niin aallonharjalla tasapainoilu olisi ylivireystila, tasapainoinen vireystila olisi tyyni tai kevyesti väreilevä veden pinta ja alivireystila sijaitsisi jossain siellä pinnan alla, missä on ymmärrettävästikin haastava hengittää.
Optimaalisessa vireystilassa tunnemme ja koemme olevamme niin sisäisesti kuin ulkoisestikin turvassa. Tuntiessamme turvallisuuden tunnetta vagushermon ventraalinen haara on aktivoituneena ja meidän ilmatiehyet rentoutuvat ja ilma virtaa vapaasti keuhkoihin ja keuhkoista pois. Vastaavasti sympaattinen hermostomme taas aktivoituu, kun kehossamme tapahtuu positiivisia tuntemuksia kuten innostuminen, koettu yhteinen tekeminen, rakastuminen tai negatiivisia, kuten suru, pelko, ahdistus, kiire. Sympaattisen hermoston aktivoituessa keuhkoputket laajenevat hengityksen helpottamiseksi ja hengitys tehostuu.
Vagushermon ventraalinen haara saattaa meidät siis tyyneyden valtamereen, mutta vaguksen dorsaalinen haara toimiikin päinvastoin. Dorsaalinen haara aktivoituu, kun olemme tunteneet ja kokeneet pitkään jatkunutta kehon stressitilaa eli kun olemme olleet riittävän pitkään niin sanotussa sympaattisen hermoston ylläpitämässä taistele ja pakene - tilassa. Silloin putoamme pinnan alle eli alivireystilaan. Alivireystilassa tunnemme kehossamme muun muassa aloitekyvyttömyyttä, alavireisyyttä, väsymystä ja apaattisuutta. Tuossa tilassa dorsaalinen vagushermon aktivoituu supistaen keuhkoputkia ja ilmaa pääsee virtaamaan vähemmän meidän keuhkoihimme.
Aistiessamme polyvagaalisen teorian yhteyden niin tunteisiimme kuin hengitykseemme, voimme opetella ottamaan erilaisia aaltoja vastaan ja surffaamaan erilaisilla aalloilla.
Meidän sisällä on tosiaan valtameren kokoinen voima erilaisia keinoja ja työkaluja, joita voimme valjastaa käyttöömme. Niiden avulla meidän on helpompi kohdata erilaiset aallot ja helpompi hengittää myös myrskyn silmässä. Meillä on paljon sekä kehollisia, että kognitiivisia keinoja optimaalisen vireystilan löytämiseen.
Keholliset keinot ovat oikeastaan loistavia päivän huokoistajia. Niillä saadaan luotua rauhoittavia ja palauttavia hetkiä stressireaktioiden ja pinnallisen hengityksen täyttämään päivään. Kognitiiviset keinot auttavat suhtautumaan myötätuntoisesti ja hyväksyvästi tunteiden ja hengityksen aaltoiluun. Ne luovat myös meille mahdollisuuden valita, miten erilaisiin tunteiden aaltoihin reagoimme ja miten hyödyntää hengitystä kehoa rauhoittavasti, vaikka sisällämme tai ympärillämme olisi miten myrskyisää tahansa. Alla muutamia erilaisia keinoja, mitä kannattaa kokeilla.
Kehollisia keinoja, jotka aktivoivat rauhoittaen vagushermon ventraalista haaraa:
Kognitiivisia keinoja, hyväksymis - ja omistautumisterapian menetelmin
Koska olemme yksilöitä ja kehomme aaltoilee hyvinkin yksilölliseen tahtiin, ei ole yhtä oikeaa keinoa tai tapaa tuntea tai hengittää, mutta yksi mikä on meidän kaikkien osalta varmaa, kehittyminen. Jos annamme itsellemme mahdollisuuden, voimme oppia jokaisesta kehomme aallosta jotain. Ja voimme aina aallon koosta riippumatta valita, miten siinä hengitämme ja saatamme mielen ja kehon jälleen tyyneksi.
Tähän loppuun voitkin pieneksi hetkeksi ankkuroida itsesi omaan hengitykseesi ja aistia mitä tunnet omassa hengityksessäsi juuri tällä hetkellä? Tunnistatko jotain tunteita hengittäessäsi tässä hetkessä? Miten hengityksesi hengittää juuri nyt?
