Kliinisen fysiologian emeritusprofessori Anssi Sovijärvi kertoi Helsingin sanomissa 23.2.2020 kiinnittäneensä huomiota siihen, että F1-kuljettajat haukottelevat lähtösuoralla. Anssi Sovijärvi kertoo, että haukottelu on refleksi, mutta myös erittäin monimutkainen ja mielenkiintoinen asia. F1-kuljettajien ei uskoisi olevan ennen tärkeää kisaa väsyneitä ja tylsistyneitä, josta haukottelun usein luullaan kertovan.
Haukottelun refleksiä ohjaa vagushermo eli ns. kiertäjähermo, joka hermottaa aivorungosta alaspäin sydäntä, keuhkoja ja kulkee pallean läpi hermottamaan myös suolistoa. Vagushermo on elimistön tärkein hermo rentoutumisen ja rauhoittumisen kannalta, koska se toimii kytkimenä näille toiminnoille.
Artikkelissa emeritusprofessori Anssi Sovijärvi arvelee haukottelun johtuvan siitä, että ihminen on hengittänyt pidemmän aikaa pinnallisesti, ja keuhkorakkulat ovat painuneet kasaan, jolloin kaasujenvaihto ei tapahdu tehokkaasti. Elimistö pyrkii siis korjaamaan tilannetta antamalla käskyn syventää hengitystä. Haukotus on primitiivinen refleksi, jolla elimistö syventää hengitystä.
Jännitystila lisää sydämen syketaajuutta ja usein huomaamattakin kasvattaa myös hengityksen tiheyttä. Kun hengitys on hyvin nopeaa, alkaa ylihengittäminen, jolloin elimistön kaasujen vaihto joutuu epätasapainoon ja hiilidioksidin määrä verenkierrossa vähenee. Tästä merkkeinä voi myös olla käsien puutuminen, käsien hikoilu ja tärinä, huimaus, päänsärky, lisääntynyt virtsaamisen tarve ja myös haukottelu.
Nämä asiat liitetään usein jännittämiseen. Taustalla on kuitenkin yleensä kehollinen reaktio, jonka jännittävä tilanne laukaisee, ja joka muuttaa kehon automaattista toimintaa eli hengitystä niin, että saamme jännittämiseen liittyviä oireita.
Miten sitten hoitaa hengittämisestä johtuvia oireita, jotta ne eivät pilaisi tärkeää kilpailua tai esiintymistä? Yksinkertainen neuvo on – hengitä!
Tärkeää on muistaa syvä ja rauhallinen hengitys niin, että pallea liikkuu. Rauhallinen hengitys auttaa käynnistämään elimistön stressinpurkureaktion, sillä pallean liike aktivoi parasympaattista hermostoa.
Seuraavan kerran, kun olet lähtöviivalla ja tunnistat jännittämisen vaikuttavan hengittämisesi, keskity rauhalliseen ja pitkään uloshengitykseen. Rentouta hartiasi ja muista, että hengityksesi tahdissa liikkuu vatsa ei ylärintakehä.
Artikkeli on julkaistu alun perin 16. syyskuuta vuonna 2021.