Valde Orrenmaa

Valde Orrenmaa

Valde on uskontotieteilijä ja tietokirjailija Kaarinasta. Hän on käynyt kansainvälisen Grof Transpersonal Training -koulutuksen, josta hän on saanut pätevyyden fasilitoida Holotropic Breathwork® -sessioita ja oppinut transpersoonallisen psykologian perusteet. Hän on käynyt lisäksi Aguahara-vesiterapiamenetelmä -koulutuksen ja on aloittanut Kognitiivisen lyhytterapian opinnot.

Valde on matkalla kohti epätavallisten tajunnantilojen asiantuntijuutta. Hän on niin akateemisesti kuin käytännöllisesti kiinnostunut epätavallisista tajunnantiloista ja kokemuksista, meditaatiosta, hengitystyöskentelystä, psykedeeleistä sekä buddhalaisuudesta ja muista mystiikkaa sivuavista uskonnoista. Meditaatio on hänen arjessaan tärkeä työkalu ja hän on ohjannut viikottaista meditaatioryhmää useiden vuosien ajan. Häntä kiehtoo joogisen elämäntavan yhdistäminen nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Valde luennoi ja kirjoittaa mielellään näistä aiheista.


Holotropic Breathwork on voimakas itsetutkiskelun ja terapian menetelmä, jossa antaudutaan syviin sisäisiin maisemiin hengityksen, musiikin ja tunneilmaisun keinoin. Sitä voidaan kuvailla esimerkiksi tehostetuksi meditaatioksi tai länsimaiseksi samanistiseksi tekniikaksi. Stan ja Christina Grof kehittivät menetelmän 1970-luvulla korvaamaan tieteellistä psykedeeliterapiaa, ja siinä esiintyvät kokemukset voivatkin rinnastua psykedeelisiin kokemuksiin. Menetelmä on nykyään maailmanlaajuinen tuhansien koulutettujen fasilitoijien järjestäessä työpajoja ympäri maailmaa.


Valde on järjestänyt Holotropic Breathwork -retriittejä ja työpajoja Suomessa vuodesta 2018 lähtien perustamansa Holotropic Breathwork Finland ry:n kautta. Hän pitää lisäksi kotonaan Kaarinassa yksityissessioita.

Tutustu lisää aiheeseen Holotropic Breathwork Finland ry:n nettisivuilla: www.holotropic.fi

Kirjoittajan kaikki artikkelit