Tämä on Hengitysfysiologiaa-sarjan kolmas osa. Aiemmat osat pääset lukemaan täältä.
Hengitys, eli respiraatio on yksi elämän edellytyksistä. Tämä automaattinen, mutta kuitenkin osittain kontrolloitavissa oleva toiminto on meille kaikille elintärkeä, sillä elimistömme tarvitsee happea, jota solut käyttävät soluhengityksen energia-aineenvaihduntaan.
Hengitys osallistuu yhdessä verenkierron kanssa elimistön tasapainotilan ylläpitämiseen, ja hengityksen tarkoituksena onkin turvata elimistön hapensaanti kaikissa tilanteissa sekä samaan aikaan poistaa elimistöstämme energia-aineenvaihdunnan tuottamaa hiilidioksidia.
Hengitys voidaan jakaa eri osa-alueisiin, joita ovat keuhkotuuletus (ventilaatio), kaasujen vaihto (diffuusio) keuhkorakkuloiden ja verenkierron välillä, kaasujen kuljetus verenkierrossa keuhkojen ja muun elimistön välillä, kaasujen vaihto verenkierron ja solujen välillä sekä soluissa tapahtuva energia-aineenvaihdunta eli soluhengitys. Hengityksestä vastaa hengityselimistö, johon kuuluvat hengitystiet, keuhkot sekä hengityslihakset.
Iso verenkierto voidaan jakaa vievään, eli valtimoverenkiertoon, ja palaavaan, eli laskimoverenkiertoon. Sydämen vasemmasta kammiosta lähtevä valtimoverenkierto kuljettaa happea kaikkialle elimistöön sitä tarvitseville kudoksille ja elimille, sekä myös keuhkoille, jotka nekin tarvitsevat energiaa toimintansa ylläpitämiseen.
Eri puolella kehoa kudoksissa ja elimissä happi siirtyy verenkierrosta kudosnesteen kautta soluihin, ja solut käyttävät happea soluhengityksessä. Soluhengitys on monivaiheinen prosessi, mutta yksinkertaistettuna siinä solut vapauttavat ravinnosta saatua energiaa käyttöönsä happea käyttäen, ja lopputuotteena syntyy hiilidioksidia ja vettä.
Laskimoverenkierto kuljettaa soluhengityksen tuloksena syntyvän hiilidioksidin elimistöstä sydämen oikean puoliskon kautta keuhkoihin, jossa se siirtyy edelleen verenkierrosta keuhkorakkuloiden kautta uloshengitysilmaan ja poistuu siten elimistöstä.
Mikäli soluhengityksessä ei ole käytettävissä tilanteeseen nähden riittävästi happea, kuten hyvin voimakkaassa rasituksessa tai esimerkiksi hengitystoiminnan häiriintyessä syystä tai toisesta, solut joutuvat työskentelemään anaerobisesti eli hapettomasti.
Tällöin energian vapauttaminen ravinnosta on tehottomampaa, ja lisäksi sivutuotteena syntyy maitohappoa. Tämä taas vaikuttaa elimistön happo-emästasapainotilaan, ja elimistön pH laskee, joka taas vaikuttaa osaltaan myös hengityksen säätelyyn.
