Purentaelimistön toimintahäiriö ja sen hoito
Kategoria / Terveys

Purentaelimistön toimintahäiriö ja sen hoito

Kia Sköld Kia Sköld | 23.3.2022 | Artikkeli
Purennan toimintahäiriö on varsin moniulotteinen vaiva, joka voi oireilla mm. toistuvina päänsärkyinä ja niska-hartiaseudun jännitystiloina sekä puutumisena, pistelynä ja lihaskipuna kasvojen sekä pään lihaksissa.

Erikoistuin vuonna 2017 Voice Massage -hierontaan, jonka kautta myös purentalihasten hierontaan. Kyseisen hoitomuodon ansiosta olen päässyt tutustumaan puhetyöläisten ja laulajien erilaisiin äänenkäyttöön ja hengitykseen liittyviin ongelmiin, mutta nykyään myös lisääntymässä päin olevaan TMD-oireyhtymään. TMD-oireyhtymä, eli purentaelimistön toimintahäiriö tarkoittaa yksinkertaistettuna hampaiden narskuttelua öisin ja/tai leukojen yhteen jännittämistä niin päivä- kuin yöaikaan. Osalla asiakkaista ilmenee vain öisin edellä mainittua leukojen yliaktiivisuutta ja joillakin myös päiväsaikaan. 

Purentaelimistön toimintahäiriön ilmentyminen

TMD-oireyhtymää ilmenee melkeinpä jokaisessa ikäryhmässä niin naisilla kuin miehillä, mutta varsinkin luonteeltaan tunnollisten nuorten naisten keskuudessa, jotka ovat siirtyneet koulusta työelämään. Muutamalla asiakkaalla narskuttelu on alkanut raskausaikana tai sen jälkeen. Miehillä lähinnä hetkellinen työstressin lisääntyminen on provosoinut leukojen yhteenjännittämiseen, minkä takia heidän kasvojen alueen lihakset reagoivat nopeammin hierontaan.

Joissain tapauksissa oireiden syntyyn on vaikuttanut kasvoihin kohdistunut tapaturma, hampaan juurihoito, viisauden hampaan puhkeaminen tai sen poisto. Kaikki nämä kasvoihin kohdistuvat muutokset vaikuttavat myös puremistekniikkaamme ja sitä kautta leukojen asentoon. Näistä esimerkeistä voimmekin jo päätellä meidän ihmisten olevan psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus ja siksi syyt purentatoimintahäiriön alkamiselle eivät ole aina yksiselitteisiä. 

Yleisimpiä TMD-oireita ovat olleet toistuvat päänsäryt ja niska-hartiaseudun jännitystilat sekä puutuilu, pistely ja lihaskipu kasvojen sekä pään lihaksissa. Tämän lisäksi myös suun avaamisen vaikeus tai suun avaamiseen liittyy kipua ja/tai ääniä leukanivelessä. Leukojen väsyminen ruokaa jauhaessa sekä ongelmia nielemisen kanssa ja palan tunnetta kurkussa. osalla asiakkaista on ilmennyt myös korvien tinnitusta tai tukkoisuutta ja sitä kautta kuulon alenemista. 

Purennan toimintahäiriön hoito

Purennan toimintahäiriö on varsin moniulotteinen vaiva ja siksi sitä täytyy hoitaa mahdollisimman monipuolisesti. Yöllinen hampaiden narskuttelu työntää alaleukaa hiukan eteenpäin, jolloin kallonpohjan alue ahtautuu.

Hengittäminen muuttuu myös pinnalliseksi joko narskuttelun tai leukojen yhteenjännittämisen aikana, mikä sitten kuormittaa rintalihaksia ja kylkivälilihaksia. Olkapäät tippuvat näin ollen herkemmin eteenpäin, ryhti painuu kasaan ja yläselän lihakset joutuvat jatkuvan venytyksen kohteeksi. Mitä enemmän menemme kasaan sitä vaikeampaa on hengittää ja lopulta tuottaa ääntä, joka on uloshengityksen jatke.

Pinnallinen hengitys vaikuttaa myös palleaan ja sitä kautta sisäelimiin ja lantionpohjan lihaksiin. Hengityksen ollessa pinnallista pallea ei pääse laskeutumaan kylkikaarien sisäpintoja pitkin alas eikä näin ollen hieromaan sisäelimiä ja lisäämään niiden aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Samalla myös lantionpohjan lihakset ovat jännittyneenä, mikä voi johtaa esim. virtsan karkailuun. 

Apua hammaslääkäristä ja hieronnasta

Suosittelen narskuttelijoille ja hampaita yhteen jännittäville asiakkailleni hammaslääkärille hakeutumista, joka sitten määrittelee purentakiskon tarpeen. Purentakiskon tarkoituksena on suojata hampaiden pintoja kulumiselta sekä mahdollistaa yön ajaksi leukanivelille mahdollisimman rento asento.

Ennen kiskojen muottien teettämistä olisi kuitenkin viisasta käydä rentouttamassa purennan aluetta etteivät jännitystilan lyhentämät lihakset vaikuta kiskon asentoon tai muotoon. Hierontaa voidaan tarvita siinäkin vaiheessa, kun purentakiskon käyttöön totutellaan. Motivaatio niiden käyttöön on parempi, kun unen saantia haittaava ja ahdistusta aiheuttava jännitys saadaan manuaalisella hoidolla laukeamaan. 

"Liike on lääke"

Purentakisko ja purentalihasten hieronta eivät kaikissa tapauksissa poista purennan toimintahäiriötä kokonaan ja siksi myös asiakkaan omatoimisuudella on iso merkitys oireiden ennaltaehkäisyssä.

Sanonta “liike on lääke” pätee tässäkin asiassa. Siksi erilaisten liike -ja venytysharjoitteet kasvojen lihaksille ovat erittäin suositeltavia. Esimerkiksi kasvojoogalla tai Käypähoitosuositusten liikeharjoitteilla voidaan lisätä leukanivelen liikkuvuutta ja saada joustavuutta suun lihaskalvoihin.

Harjoitteita ei kuitenkaan kannata tehdä väkisin jos kasvojen alueen kipuilu on akuutissa tilassa tai leukanivel on lukkiutunut välilevyn mentyä pois paikaltaan. Näissä tilanteissa hengitysharjoitteet sekä kuuma-kylmä hoidot kasvojen alueelle rauhoittavat tilannetta parhaiten ja tarvittaessa tulehduskipulääke.

Leukanivelen tulehdustilassa akupunktio on myös yksi turvallinen hoitovaihtoehto, koska neuloilla saadaan rentoutettua lihaksia vaikuttamatta suoraan tulehtuneeseen alueeseen. Tulehdus aluetta ympäröivien lihasten rentoutuminen voi lopulta vapauttaa lukkiutuneen leukanivelen.

Paluu juurisyihin

TMD-oireyhtymän hoidossa ja sen oireiden ennaltaehkäisyssä on kuitenkin oleellista muistaa olla kärsivällinen ja armollinen itseään kohtaan. Kehot, lihastyypit ja elämäntilanteet ovat meillä kaikilla hyvin erilaisia ja siksi me myös reagoimme hoitoihin ja harjoitteisiin kukin omilla tavoilla. On tärkeää myös yrittää selvittää, mitkä tilanteet omassa elämässä provosoivat hampaiden narskutteluun tai leukojen yhteenjännittämiseen. Ja voiko niitä - esimerkiksi stressiä lisääviä asioita tai tilanteita - vähentää jollain tavoin.

Onneksi esimerkiksi Facebookista löytyy nykyään kaikille avoin vertaistukiryhmä “Purentalihakset rennoksi - Tukea ja tsemppiä kireisiin purentalihaksiin”, josta löytyy samaistuttavia tarinoita sekä erilaisia vinkkejä purentalihasten hoitoon joko omatoimisesti tai ammattilaisten avulla. Kannustan kaikkia kokeilemaan rohkeasti erilaisia hoitomuotoja, sillä  ainoastaan niin voi löytää itselleen sopivimman vaihtoehdon. 

 

Lisää aiheesta