Tupakkayskä on kehon tapa kertoa, että elimistö ei voi hyvin
Kategoria / Terveys

Tupakkayskä on kehon tapa kertoa, että elimistö ei voi hyvin

Tupakoitsijoille yskä voi olla arkipäivää, mutta se saattaa joissain tapauksissa olla varoitusmerkki kehittyvästä sairaudesta. Siksi tupakkayskään tulisi suhtautua vakavasti.

Tupakkayskäksi kutsutaan pitkittynyttä yskää, jota esiintyy tupakoivalla henkilöllä. Tupakkayskä saattaa kuitenkin usein olla myös sairauden ensioire. Se kertoo keuhkoputkien jatkuvasta ärsytyksestä, jonka tupakan ainesosat aiheuttavat.

Tupakka ja tupakansavu sisältävät yli 5000 kemiallista ainetta, joista noin 70 aiheuttaa syöpää. Tupakan sisältämistä myrkyistä pahimpina kuitenkin pidetään tervaa, häkää ja nikotiinia. Tupakoimalla keuhkoputkia ärsytetään jatkuvasti tupakan sisältämillä myrkyillä – jopa useita kertoja päivässä.

Tupakoitsijan yskä on oire kehon huonosta tilasta tai merkki kehittyvästä sairaudesta

Jatkuva ärsytystila aiheuttaa sen, että limaneritys keuhkoputkissa kasvaa. Se puolestaan aiheuttaa jatkuvaa ärsytystä kurkunpäässä, joka usein ilmenee pitkään jatkuneena yskänä tai kurkun selvittelyn tarpeena. 

Tupakoitsija itse tottuu tähän ja pitää oiretta arkipäiväisenä, usein harmittomana.  Jatkuvaan yskimiseen tottuu tai kurkun selvittely tuntuu normaalilta, mutta tämä saattaa kuitenkin olla varoitusmerkki kehittyvästä sairaudesta, keuhkoahtaumataudista, joka on etenevä sairaus. Sairautta esiintyy lähes pelkästään tupakoitsijoilla.

Moni saattaa yskiä vuosien ajan yhdistämättä yskää sairauteen.

Harmiton pikku kröhä tai tupakkayskä ovat elimistön keinoja kertoa, ettei hengityselimistössä ole kaikki hyvin. Se voi myös olla ensioire parantumattomasta keuhkoahtaumataudista, joka yleensä alkaa oireilla noin 20 vuoden tupakoinnin jälkeen. Valitettavasti toisilla sairastuminen voi olla paljon nopeampaa. Lääkärit ovat siis syystäkin huolissaan ihmisten tupakoinnista ja varsinkin siitä, ettei niin sanottua tupakkayskää oteta vakavasti.

Tupakkayskästä voivat myös kärsiä perheenjäsenet ja jopa lemmikit. Tupakansavun hengittämistä kutsutaan passiiviseksi tupakoinniksi. Se on erityisen haitallista juuri lapsille ja lemmikkieläimille.

Tupakkayskä siis johtuu tupakoinnista ja on ärsytystila, joka korjaantuu vain lopettamalla tupakointi.

 

Artikkeli on julkaistu alun perin 2.6.2021.

 

 

Lisää aiheesta