Me Nordic Breathingissa uskomme, että hengittäminen on hyvinvoivan ihmisen tärkein taito. Samaan aikaan kuitenkin hengitysongelmat koskettavat miljardeja ihmisiä maailmassa.
Kiinnostus hengittämistä kohtaan on kasvanut hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten keskuudessa. Myös tietoa on tarjolla todella paljon ja hengityksen parissa työskenteleekin monia tahoja ja toimijoita. Lisäksi alan tutkimukset tuottavat jatkuvasti uutta ymmärrystä hengityksen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille.
Nordic Breathing podcast esittelee teille hengityksen asiantuntijoita ja ammattilaisia, ja kurkistaa heidän arkeensa. Lisäksi podcast sekä avaa asiantuntijoiden ajatusmaailmaa hengitykseen että sen kokonaisvaltaiseen vaikutukseen ja siihen, miksi juuri hengityksestä olisi tärkeä puhua.
Tämän päivän jaksossa keskustelemme vieraamme, Jenni Saxholmin kanssa siitä, kuinka kokonaisvaltaisesti hengitys vaikuttaa kehoomme ja mieleemme, ja kuinka väärin hengittämällä voi helposti syntyä niin kutsuttu pahan kierre.
Jenni kertoo myös kuinka on omien traumojensa kautta päätynyt hengityksen maailmaan ja sen myötä oppinut hengityksen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille.
Ota Jenni seurantaan Facebookissa tai Instagramissa, jos kehon, mielen ja hengityksen yhteys puhuttelee sinua!