Lääketieteen lisensiaatti Saara Markkanen työskentelee erikoislääkärinä Tampereen yliopistollisen sairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla. Hänen väitöstutkimuksensa keskittyi 2–3-vuotiaiden lasten unenaikaiseen hengityshäiriöön. Aiemmin näin nuoreen ikäryhmään keskittyvää tutkimusta on tehty vähän.
Markkasen mukaan 1–5 prosentilla lapsista todetaan uniapnea. Aikuisilla se on huomattavasti yleisempää. Silti tuoreen Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan jo 2–3-vuotiailla voidaan havaita merkkejä unenaikaisen hengityshäiriön pitkäaikaisvaikutuksista. Ensimmäinen merkki tästä on yleensä kuorsaaminen.
Lapset oireilevat uniapneassa usein eri tavalla kuin aikuiset. Väsymys voi näyttäytyä keskittymisvaikeuksina tai ylivilkkautena. Lapsi saattaa herätä usein yöllä tai kärsiä yökastelusta. Unenaikaisen hengityshäiriön on todettu aiheuttavan esimerkiksi käytöshäiriöitä, huonontunutta koulumenestystä sekä sydän- ja verisuonielimistön toiminnan muutoksia.
Aiemmassa kirjallisuudessa unenaikainen hengityshäiriö on liitetty muutoksiin kasvojen ja purennan kehityksessä. Saara Markkanen havaitsi väitöstutkimuksessaan, että jo pienillä lapsilla voidaan todeta vähäisiä muutoksia kasvojen mittasuhteiden kehityksessä. 2–3-vuotiailla uniapneasta kärsivillä lapsilla oli hieman kapeampi ylähammaskaari kuin niillä lapsilla, joilla uniapneaa ei ole.
Kasvojen rakenteen muuttuminen voi johtaa siihen, että lapsi kärsii uniapneasta myös aikuisena. Pienten lasten unenaikaiset hengityshäiriöoireet tuleekin Markkasen mukaan huomioida ja hoitaa. Jos lapsi kuorsaa säännöllisesti, tästä kannattaa mainita neuvolassa tai koululääkärissä.
Uniapneaa on yleisintä se on leikki-iässä. Kuorsauksen lisäksi suuhengitys, poikkeava nukkumisasento kuten pään taaksetaivutus, levoton uni, hikoilu ja yökastelu voivat olla merkkejä uniapneasta. Päiväaikaisia oireita ovat väsymys, levottomuus, keskittymättömyys, pienikasvuisuus tai ylipaino, aamupäänsärky, nielemisvaikeudet, tukkoisuus ja suuhengitys.
Lapsen oikeaan hengitystekniikkaan on syytä kiinnittää huomiota jo mahdollisimman varhain ja varmistaa, että lapsen nenä mahdollistaa nenähengityksen.
Kuorsaavan lapsen nielu on usein ahdas, mikä useimmiten johtuu suurista nielurisoista. Kaikilla kuorsaajilla ei kuitenkaan ole merkittävää ahtautta ilmateissä eikä myöskään siitä aiheutuvia haittoja. Kitalaki voi olla kapea ja korkea. Pieni ja alas kallistunut leuka on myös yleinen piirre uniapneaa sairastavalle. Lapsen suun rakenneongelmat voivat myös johtua vääristyneestä hengitystekniikasta, eli suuhengityksestä. Tällöin kielen lihas ei ole päässyt muokkaamaan suun rakenteita tilavammiksi.
Uniapnean ennuste on varsin hyvä, jos sitä hoidetaan aktiivisesti. Jos tauti jää huomioimatta lapsuusiällä, voi sen hoitaminen aikuisena olla hankalampaa. Hoitamaton tauti altistaa pidemmällä aikavälillä esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeille ja metaboliselle oireyhtymälle.
Uniapneaa sairastavan lapsen hengitystiet tukkeutuvat osin tai kokonaan unen aikana, mikä yleensä ilmenee kuorsauksena. Ensisijainen hoito on kita- tai nielurisojen poisto. Uniapnean diagnosointi ja hoito kuuluvat erikoissairaanhoitoon. Yliopistollisista sairaalaloista kerrotaan, että he hoitavat tarvittaessa myös kuorsaavia lapsia ylipainehoidolla, eli c-pap laitteella. Mikäli kita- tai nielurisojen poisto ei auta eli kuorsaus jatkuu, lähetetään potilas hammaslääkärin arvioon, sillä joskus yläleuan levitys voi olla parantava hoito.
Jos näistä toimenpiteistä ei ole hyötyä tai niille ei ole aihetta, voidaan tarvita CPAP- eli ylipainehengityshoitoa nukkuessa. Tähän hoitoon potilas perheineen ohjataan lasten tehovalvontaosastolle, jonka lääkärit myös seuraavat hoidon onnistumista.
Jos potilaalla on ylipainoa, on sitä hoidettava alusta asti aktiivisesti, koska pelkästään painon lasku voi ratkaista ongelman. Toisaalta aiemmin mainittujen toimenpiteiden teho on yleensä huono, mikäli potilas on ylipainoinen.
Lähteet: YLE, 2020. https://yle.fi/uutiset/3-11621937
