Lukuaika noin 75 hengitystä.
Miten kipu muuttaa hengitystämme, ja miten hengittäminen muuttaa kipuamme? Annammeko kivun määrittää vai jalostaa meitä? Miten ja millä keinoilla voimme vaikuttaa kipuun?
”Don´t let the pain define you, let it refine you.”
-Tim Fargo-
Oletko pohtinut, mikä on sinun suhteesi sanaan kipu? Mitä ajatuksia, tunteita tai kokemuksia se sinussa herättää? Mitä aistit hengityksessäsi, kun puhutaan kivusta? Onko sinulle kivussa aina negatiivinen kaiku vai kuvastaako se henkistä kasvua ja mielen joustavuuden lisääntymistä? Ainakin kipu herättää meissä paljon pohdintoja ja muistoja.
Olemme kaikki tunteneet elämässämme kipua jo elämämme ensiparkaisusta lähtien tullessamme tähän maailmaan tai ehkä jo aiemminkin kohdussa kasvaessamme. Kivun kokeminen ja sen tunteminen tai tuntuminen kehossa on hyvin henkilökohtaista. Kipu voi olla eriasteista fyysistä tai emotionaalista aistikokemusta mielen ja kehon välisenä heijastuksena aaltoillen. Kun kipu jää aaltoilemaan kehoon pidemmäksi aikaa, kuukausiksi, vuosiksi tai loppuelämäksi, alamme kutsua kipua krooniseksi.
Mikä on sinun suhteesi sanaan kipu?
Meidän autonominen hermostomme on ikään kuin kehon älykäs vartiointi- ja hälytysjärjestelmä. Autonominen hermosto viestii niin sydäntä, keuhkoja, suolistoa kuin lukuisia sisäelimiäkin. Autonomisen hermoston sympaattinen ja parasympaattinen osa säätelevät kuormituksen ja palautumisen tasapainoa, tai voisiko kivusta puhuttaessa käyttää termejä vaaran ja turvan tasapaino.
Kun meihin kohdistuu jokin fyysinen tai emotionaalinen kivun tunnetta aiheuttava kokemus, kehon vartiointijärjestelmä aktivoituu ja alkaa lähettää hälytyssignaaleja. Sympaattinen hermosto aktivoituu ollakseen valmiina taistelemaan vaaran uhatessa. Sympaattinen hermosto saa sykkeen nousemaan ja hengityksen kiihtymään, jopa hetkellisesti pysähtymään. Kun taas koemme vaaran olevan ohitse, parasympaattinen hermosto aktivoituu, syke laskee, hengitys tasaantuu, ja voimme kokea jälleen olevamme turvassa.
Kroonisessa kivussa kehon vartiointijärjestelmä on jatkuvassa hälytystilassa. Autonominen hermosto viestii koko ajan, että tilanne vaatii korjaustoimenpiteitä, jotta tasapaino saadaan palautettua. Krooninen kipu lähettää keholle jatkuvaa vaaran viestiä, ja hengittäminen voi olla pinnallista, katkonaista tai jopa hengityksen pidättämistä tai vastaavasti ylihengittämistä – mikä ikään kuin ruokkii varaan tunnetta vielä lisää. Vaaran tunteen lisääntyminen voi taas lisätä kivun voimakkuutta ja epätasapainotilan kierre on valmis.
Jatkuvassa kivun hälytystilassa oleminen nostaa kehon vireystilaa ja saa kehon pysymään taukoamattomassa ylivireystilassa. Jatkuva ylivireystila kuluttaa taas meidän jaksamisen resursseja. Jos tilannetta ei saada ratkeamaan, keho putoaa alivireystilaan. Alivireystilassa keho on lamaantunut, ja selviydymme ehkä vain välttämättömistä toimista, jos niistäkään.
Meillä kaikilla on oma elämän mittainen fyysisten ja emotionaalisten kipujen polku eli kipuhistoria. Jokaisella meistä on varmasti myös oma mittari, kuinka paljon kukin kipua kestää. Jokaisella meistä on myös keinonsa, miten kipuun kulloinkin suhtautuu. Olemme siis oman kipumme parhaimpia kokemusasijantuntijoita – toiset meistä vähemmän ja toiset enemmän.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että mikä tahansa pitkäaikainen kipu kasvattaa meitä henkisesti ja lisää mielen joustavuutta suhteessa kipuun ja suhteessa elämään, jos vain niin haluamme. Voimme aina valita, miten kivun kokemukseen asennoidumme ja miten siihen vaikuttamme. Vaikka emme pääsisi kivusta ikinä eroon, ei anneta sen määrittää meitä ihmisenä, vaan pikemminkin jalostaa ja hioa meistä oman elämämme timantteja.
Voimme aina valita, miten kivun kokemukseen asennoidumme.
Minun henkilökohtainen suhteeni kipuun on erittäin pitkä. Olen tuntenut ja hengittänyt omaa kipuani 23 vuotta. Kipujaksoissa on ollut erilaisia vaiheita, ja välillä kivulle on löydetty nimi ja sitten se onkin taas ollut anonyymi. Kipujani on hoidettu vuosien aikana lukemattomilla erilaisilla lääkkeillä, pistoksilla, kipulaastareilla, huippukylmähoidoilla ja kuntoutusjaksoilla. Lisäksi olen käynyt terapiassa, kipupoliklinikalla, ja minuun on testattu hermostimulaatiotahdistinta sekä hoidettu vaihtoehtohoidoilla.
Kipu on jatkuessaan muuttanut muotoaan, ja siihen liittyy myös matkan varrella tapahtunut kehoon kohdistettu pysyvä vaurio, mikä ilmentyy traumana kehossa. Trauman syntyyn liittyi myös olennaisesti hengittäminen, koska hetki ennen traumaattisen kokemuksen laukeamista viimeinen ajatukseni siinä hetkessä oli: ”Tämä on viimeinen hengenvetoni, ja sen jälkeen lopetan hengittämästä.” Onneksi tilanne laukesi kuitenkin samalla ”viimeisellä hengenvedolla”, ja hengitys jatkui pitäen minut elossa.
Autonominen hermosto huolehtii, että hengitys hengittää, mutta muistuttaa myös kivun aistimuksista ja haasteista keho-mieliyhteydessä. Minun kohdallani hermomuistiin taltioitunut trauma on laukaissut paniikkihäiriön, mikä voi puhjeta erilaisissa itselle turvattomuuden tunteen aiheuttavissa tilanteissa. Paniikkihäiriö muuttaa hengityksen pinnalliseksi ja kiihtyneeksi. Kiihtynyt hengitys nostaa kivun kokemukset muistoista ja tuo mieleen hetken, kun en pystynyt kunnolla hengittämään. Onneksi hengittäminen on tähän myös lääke. Juuri tuollaisissa “paniikinomaisissa” hetkissä on hyvä muistaa, miten tärkeää on aistia oma hengittämisen voima ja se, miten paljon voimme itse vaikuttaa, miten hengitys meissä hengittää.
Kipu muuttaa hengitystä, mutta hengityksen avulla voimme muuttaa suhtautumista kipuun.
Kipu muuttaa hengitystä, mutta hengityksen avulla voimme muuttaa suhtautumista kipuun. Voimme hyväksyä avautuvan hetken ja kivun aistimuksen siinä hetkessä, keskittyen omaan hengitykseen ja sen rauhoittamiseen. Omalla kohdallani kivun hyväksyminen, sen pysyvyys minussa, ja siihen liittyvien vihan, katkeruuden, ahdistuksen, pelon ajatusten ja tunteiden irti päästäminen syvään hengittämällä ne ulos on ollut erittäin vapauttavaa, keventävää ja palauttavaa.
Silti jatkuva fyysinen kipu vaatii säännöllisiä palautumisen ja hengittämisen hetkiä, koska se kerää kuin huomaamattaan itseensä lisää emotionaalista tunnekuormaa haasteellisista sosiaalisista tilanteista kehoon. Tällöin voikin ehkä huomata itsessään, miten keho lähtee suojelemaan sydäntä ja keuhkoja, jolloin hengitys muuttuu pinnalliseksi, kun pallean ja kylkivälilihasten liike kutistuu. Tuntuu siltä, että keho lähtee rakentamaan turvaverkkoa sisäisen ja ulkoisen maailman välille käpertyen itseensä mahdollisimman huomaamattomaksi, jotta se kokisi olevansa edes jotenkin turvassa.
Erilaisia ajatuksia ja tuntemuksia on hyvä hyväksyä ja huomata itsessään, jotta niitä voi lähteä purkamaan ajoissa erilaisin tilanteen vaatimin keinoin. Näin huolehditaan siitä, että kaikki kehon niin fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin resurssit eivät pääse kutistumaan liian pieniksi, ja saadaan turvan ja sosiaalisen liittymisen tilan yhteys säilymään. On siis hyvä muistaa säännöllisesti pysähtyä oman kehonsa äärelle kuuntelemaan tuntemuksia ja hengittämään hetki syvään sisään ja ulos. Itselleni toimii nenähengitys, eli hengittäminen syvään ja rauhallisesti nenän kautta sisään ja nenän kautta ulos, kehon “tunnekuormaa” vapauttavana menetelmänä.
Kroonisen kiputilanteen hyväksymisen ja hengitysharjoitusten lisäksi olen karsinut paljon itselle merkityksettömiä asioita elämästäni, jotta jaksaisin paremmin. Huomaan tarvitsevani myös paljon aikaa palautumiselle ja hengityksen harjoittamiselle, koska kipu on kuin lisäkuorma kaiken muun päälle. Se kuluttaa yllättävän paljon voimia. Haluan huomauttaa, että mikä toimii itselleni, ei välttämättä toimi jollekin toiselle.
Yhteenvetona ja oivallutuksena kappaleesta:
HYVÄKSYNTÄ Hyväksyminen on aktiivista omien ajatusten ja tunteiden havainnoimista ja vastaanottamista juuri sellaisina kuin ne avautuvat, yrittämättä muuttaa niitä.
IRTI PÄÄSTÄMINEN On tärkeää opetella päästämään irti kaikesta siitä, mihin emme voi itse vaikuttaa ja keskittyä asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa.
IRTI PÄÄSTÄMISEN HENGITYSHARJOITUS ”Hengitä nenän kautta sisään ja huokaa suun kautta ulos. Anna huokauksen suun kautta olla kehoa ja mieltä rauhoittava. Voit uloshuokauksen aikana sanoa itsellesi mielessäsi ”päästän irti”, ”annan mennä””. (Lainaus kirjasta: Hengitä tämä hetki, Minna Martin)
NENÄHENGITYS Aisti, mitä kehossasi herää, kun hengität syvään nenän kautta sisään, ja mitä aistit, kun hengität nenän kautta ulos. Mitä ajatuksia tai tunteita herää tai vapautuu?
Psykologisen joustavuuden harjoittelu ja mielen joustavuuden lisääntyminen sekä hengitysharjoittelu auttavat siis paljon kroonisen kivun hallinnassa. Ne ovat myös keinoja, joista ei tule sivuvaikutuksia, kuten taas useimmista lääkkeistä tulee. Psykologiseen joustavuuteen kuuluu olennaisesti hyväksyntä eli tässä tapauksessa hyväksytään kivun läsnäolo kehossamme. Vaikka hyväksytään kipu, se ei tarkoita luovuttamista tai itselle tärkeistä asioista luopumista, vaan asioiden; aistimusten, ajatusten ja tunteiden tunnistamista sellaisina kuin ne ovat.
Krooninen kipu on välillä kuin ikävä seuralainen, joka yrittää lannistaa ja painaa pinnan alle. Se on kuin sisäinen ääni, joka kuiskii korvaan, kuinka paljon sattuu, miten paljon väsyttää ja kuinka ei jaksa enää yhtään enempää. Ja onhan tuo seuralainen aivan oikeassa varmasti tuntemuksissaan, mutta se, antaako sille äänelle vallan vai pysyykö itse ohjaksissa, onkin ehkä ratkaisevaa. Sisäiseen puheeseen ja sen ääneen voi opetella myös joustavuutta. Havainnoida itseään ja saada itsensä kiinni lannistavista puheista. Osoittaa itselleen myötätuntoa ja olla lempeän armollinen. Huomata sisäinen puhe ja antaa sille vastauksia. ”Huomaan, että olet väsynyt.” ”Pysähdytään, hengitetään hetki ja rauhoitetaan tahtia.”
Kappaleen alla vielä lisää keinoja, miten voimme vaikuttaa krooniseen kipuun ja siihen suhtautumiseen. Voimme myös testata ja oivaltaa, miten hengittäminen ja erilaiset hengitysharjoitukset muuttavat kipua. Voidaan aistia, että kipu lievittyy ja tietoisen läsnäolon harjoittamisesta voimme saada ehkä jopa kivuttomia hetkiä keskittyessä vain hengittämään ja kuuntelemaan avautuvaa hetkeä. Hengittäminen on ikään kuin ankkuri, joka juurruttaa meidät tähän hetkeen, oman kehon äärelle ja kuuntelemaan vain, miten hengitys liikkuu ja miten pelkkä hengitys liikuttaa kehoa.
TÄSSÄ HETKESSÄ ELÄMINEN Tietoisen läsnäolon harjoittaminen ja rauhallinen hengittäminen hetkessä. Pysähtyminen vain yhden syvän hengityksen ajaksi on pienin läsnäolon hetki keholle.
MIELEN KONTROLLIN HEIKENTÄMINEN Kriittisten, negatiivisten ja kielteisten ajatusten vallan vähentämistä omassa toiminnassamme. Meillä on vapaus valita, miten ajatuksiimme reagoimme.
HAVAINNOIVA MINÄ Huomioida oman kehon ajatuksia, tuntemuksia ja kokemusta, hengittää hetki syvään aistien, mitä tapahtuu. Aikaa valita, miten tilanteessa haluaa toimia.
HENGITÄ TILAA Erilaiset ääni- tai lauluharjoitukset, mielikuvien avulla tilan hengittäminen kehon eri osiin tai eri asennoissa tilan hengittäminen kehoon.
HUULIRAKOHENGITYS Hengitä nenän kautta sisään ja puhalla huulten, hampaiden raosta ulos. Huulirakohengitys laskee sykettä, verenpainetta ja käynnistää palautumisen kehossa.
Omalla kohdallani olen huomannut, että mielen joustavuus ja hengitysharjoitukset ovat toimineet paljon tehokkaammin kipuun kuin lääkkeet, joilla yritetään vain hoitaa oireita, kun syytä ei löydetä. Voimme siis itse vaikuttaa kipuun todella paljon niin mielen joustavuutta kasvattamalla kuin erilaisin hengitysharjoituksin ja pahimmissa hetkissä edes muistamalla hengittää.
Resilienssi eli sietokyky kipuun kasvaa, mitä pidempään sitä jatkuu. Sietokyky erilaisiin kivun kokemuksiin on vuosien varrella itsellänikin kasvanut. Se on kasvattanut ja hionut minua paljon henkisesti, mutta se ei ole kuitenkaan muuttanut sitä, kuka ja millainen minä oikeasti olen.
Toivottavasti kirjoitus herätti sinussa oivallutuksia, synnytti uusia ajatuksia tai antoi mahdollisesti uusia “työkaluja” suhteessasi kipuun, krooniseen kipuun, hengittämiseen tai kivussa hengittämiseen.
