Mitä puheterapeutti tekee?

Puheterapeutti on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut laillistettu ammattihenkilö, joka työskentelee erilaisten vuorovaikutuksen, syömisen, nielemisen, äänen, puheen, kielen ja kommunikaation häiriöiden parissa. Koulutus on monitieteinen pitäen pääaineen logopedian lisäksi sisällään opintoja mm. kielitieteestä, lääketieteen eri osa-alueilta ja psykologiasta.

Puheterapeutit työskentelevät terveydenhuollossa mm. terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja kuntoutuslaitoksissa sekä kehitysvammahuollossa ja yksityissektorilla. Puheterapeutti työskentelee paitsi itsenäisesti myös osana monenlaisia työryhmiä ja tekee tiivistä yhteistyötä eri ammattiryhmien kanssa.

Myofunktionaalisen terapian näkökulma puheterapeutin työssä

Myofunktionaalinen terapia on lyhyesti selostettuna kasvojen ja suun alueen neuromuskulaarista uudelleen ohjelmointia. Samoin kun virheasentoja ja -toimintoja voi esiintyä missä tahansa kehon osassa puutteellisen tai virheellisen lihastoiminnan ansiosta sama pätee myös suun ja kasvojen alueeseen.

Koska kasvojen ja suun alueen lihastoiminnat liittyvät kiinteästi ylempien hengitysteiden lihastoimintoihin, näitä kahta osa-aluetta ei voida toisistaan erottaa. Niinpä myofunktionaalisen terapian mielenkiinnon kohteena on paitsi suun alueen lihasten toiminta myös hengittäminen ja se, miten nämä kaksi nivoutuvat toisiinsa.

Lapsen ylempien hengitysteiden kehitykseen vaikuttavat sekä geneettiset tekijät että epigeneettiset tekijät, ravitsemus, terveydentila ja immuniteetti ja ehkä keskeisimpänä kaikista se, miten kasvojen, suun ja nielun lihaksia optimaalinen kehon asento huomioiden käytetään syntymästä lähtien.

Jatkuva suun kautta hengittäminen vaikuttaa epäsuotuisasti leuan rakenteiden kasvuun aiheuttaen rajoittuneen tilan kielelle suuontelossa. Tästä seuraa suun alueen lihasten virhetoimintaa, joka edelleen rajoittaa kielen liikkuvuutta ja johtaa kielen matalaan lepoasentoon, joka ylläpitää suuhengitystä. Tätä kehitystä edesauttaa ruokavalio, joka koostuu pitkälle prosessoidusta ravinnosta ja vähäisestä pureskelun vaatimuksesta. Pitkään jatkuessaan suuhengitys on merkittävä terveysriski.

Myofunktionaalisen ajattelun näkökulmasta terveyttä voi edistää hengittämällä nenän kautta, huolehtimalla kielen oikeasta lepoasennosta ja tarjoamalla syötäväksi ravintoa, jota täytyy pureskella. Suuhengittäminen on riskitekijä mm. uniapnealle niin aikuisilla kuin lapsillakin. Moore (2018) listaa joukon unen aikaisia tunnusmerkkejä, jotka voivat kieliä unen aikaisista hengityshäiriöistä lapsilla, mm. kuorsaus, hampaiden narskuttelu, levoton nukkuminen, unen aikaiset säpsähtelyt ja suuhengitys.

Kokonaisvaltainen suu (Liao 2017) on rakenteeltaan koko kehon terveyttä tukeva vaikuttaen kehon asentoon, hengittämiseen, verenkiertoon, ruuansulatukseen, emotionaaliseen tasapainoon ja uneen. Vastaavasti suun purentavirheet ja niiden myötä lihaksiston virheellinen toiminta voivat vaikuttaa koko kehon terveyttä heikentävästi.

"Use it or lose it"

James Nestor (2020), kuvaa kirjassaan Breath - Hengitys 10 päivän kokeiluaan - jolloin hän hengitti pelkästään suun kautta päivin ja öin - seuraavasti: kuorsaus lisääntyi 1300 prosentilla, hänelle kehittyi uniapnea, verenpaine kohosi, veren happitasot putosivat, päätä särki ja pulssi kiihtyi. Nämä oireet väistyivät, kun hän siirtyi hengittämään nenän kautta.

Lin (2018) kertoo teoksessaan Pottengerin jo 1930-luvulla tekemästä useamman sukupolven tutkimuksesta kissoilla, joista osalle syötettiin raakaravintoa (raaka liha ja maito) osalle prosessoitua ruokaa (keitetty liha, pastöroitu ja kondensoitu maito).

Raakaravintoa syöneet kissat pysyivät terveinä ja hyvävointisina. Prosessoitua ruokaa syöneiden kissojen jälkeläisillä todettiin 1. sukupolvessa merkittäviä terveyshaittoja: mm. purentavirheitä ja tulehtuneita ikeniä. 2. sukupolven kissat painoivat keskimäärin 20% vähemmän syntyessään ja niillä todettiin luuston kehityksen pulmia: niiden kallot, poskiluut ja nenän ontelot olivat epämuodostuneita, ohuita ja heikkoja. 3. sukupolven kissojen tilanne oli edellistä heikompi ja 4. sukupolven kissat syntyivät kuolleena tai kuolivat alle 6 kuukauden ikäisinä.

Tämän jälkeen Pottenger lähti selvittämään voisiko kissoja auttaa tarjoamalla niille raakaa ravintoa: jokainen uusi raakaravinnolla syötetty sukupolvi oli edellistä terveempi. Prosessoitua ruokaa syöneiden kissojen jälkeläiset menehtyivät neljässä sukupolvessa, ja pääsy takaisin terveeseen kissakantaan tapahtui myös neljässä sukupolvessa. Pelkästään raakaravinnolla syötettyjä kissoja seurattiin kymmenen sukupolven ajan ja niiden terveydentila pysyi koko ajan hyvänä. 

Linin (2018) mukaan suu vaikuttaisi olevan ensimmäinen paikka missä voidaan arvioida epigeneettisiä viestejä, joita solumme ja DNA: mme vastaanottavat ravinnosta. 

Suun rakenteen kehittymiseen ei siis vaikuta pelkästään geneettiset tekijät, vaan myös se kuinka suuta ja koko hengityselimistöä käytetään.